Paino putoaa, -hitaasti! Mutta niin on ihan hyvä!
En halua olla millään "laihdutuskuurilla", -jos olisin niin se tietäisi sitä, että kuurin jälkeen palaisin vanhoihin tottumuksiini ja paino nousisi taas!
Kyllä tässä on vain opeteltava (olen toki joskus osannutkin) hyviin ja terveisiin elämäntapoihin!
Liikuntaa olen oppinut lisäämään. Jokapäivä kävelyllä! Puolestatunnista tuntiin.
HeiaHeia on ihan kiva motivattori, -tulee tunne että joka päivälle haluaa jonkun merkinnän! ;-)
Mies oli tässä yhtenä päivänä ostanut minulle uudet lenkkarit, -mutta koko numeronikin on suurentunut kun paino on viimeisen neljän vuoden aikana noussut! Niinpä kävin vaihtamassa. Valitettavasti sitä mallia ei enää ollut minun kokoani, -joten otin toisenlaiset.
Viimevuonna ostamani ulkoilutakki ei mahdu... :(
Ehkäpä keväällä mahtuu, -silloin sitä voi vasta käyttääkkin, sillä ei ole mikään toppatakki.
Uimahalli käynnit ovat jo pitkään olleet suunnitelmissani. -aikoinaan uin säännöllisesti.
Minulla on tunnin kävelymatka ja olen suunnitellut että ajoitan uintireissuni siten, että pääsen miehen kyydillä kotiin kun hän tulee töistä.
Olisi kyllä aika jo toteuttaa suunnitelmat, eikä vain ajatella... ;-)
Keskiviikot ovat minun vaakapäiviäni, -tai käyn kyllä useamminkin, mutta keskiviikko on ns. virallinen päivä.
Tänään siis vaaka näytti yhteensä 3,6kg pudotusta, -kolmessa viikosssa! Ei paha!
Se ei tässä ruhossa vielä näy, ja kaksi numeroiseenkin lukuun on vielä matkaa, -mutta hiljalleen mennään sitä kohti!


















